Copy

ARVO on yhteiskunnallisten yritysten ja kumppaneiden verkosto.
Edistämme liiketoimintaa, joka kantaa ja kannattaa.

Jos et näe viestin sisältöä, avaa uutiskirje selaimeen.

www.arvoliitto.fi

Mikä on Suomen Vaikuttavin ARVO-teko?


ARVO etsii jälleen Suomen parhaita vastuullisuuden, vaikuttavuuden ja tuloksellisen liiketoiminnan yhdistäviä yrityksiä, yhteisöjä, innovaatioita tai tekoja. Haluamme löytää konkreettisia tekoja, joilla on kasvumahdollisuuksia ja joiden vaikuttavuus voidaan todentaa uskottavasti.

Ehdotuksia palkinnon saajaksi voivat jättää myös organisaatiot ja yritykset itse. Kilpailuaika jatkuu 5. syyskuuta saakka. Voittaja julkaistaan 26. syyskuuta. 
Lue lisää ja jätä ehdotuksesi. Olemme myös iloisia, jos voit levittää sanaa kisasta!
 
Vaikuttavin ARVO-teko

Hyvän mitta -hanke julki 26.9.

ARVO on ryhtynyt koordinoimaan ARVOn, Me-säätiön, Veikkauksen, RAY:n ja Sitran yhteistä hanketta, jossa kehitämme työkaluja yhteiskunnallisten vaikutusten arviointiin. Hyvän mitta -hanke lanseerataan 26.9. klo 12 - 15 Eteläranta 10:ssä järjestettävässä kutsuseminaarissa.

Hyvän Mitta -hankkeessa on alkuvaiheessa mukana 15 erilaista hyvää tekevää kohdetta, joiden vaikutuksia mitataan. Samalla tuotetaan työkaluja kaikille yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijoille.

Kutsut julkaisuseminaariin lähetetään pian. Lisätietoja antaa kimmo.lipponen@arvoliitto.fi

Hae Sitran Vaikuttavuuskiihdyttämöön

Sitra käynnistää jälleen Vaikuttavuuskiihdyttämön, koulutus- ja mentorointiohjelman, joka auttaa yrityksiä ymmärtämään ja kehittämään yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan. Loka-joulukuussa järjestettävään kiihdyttämöön voi hakea mukaan 26.8. saakka.

Lue lisää

Tutustu yrityksiin

9 vaikuttavaa tarinaa ARVOn jäsenistä

Mitä ARVOn jäsenyritykset käytännössä tekevät? Miten ne toteuttavat yhteiskunnallista missiotaan? Tähän kysymykseen saamme vastata usein, ja siksi olemme koonneet nettisivuillemme esimerkkitarinoita jäsenyrityksistämme. Tutustu tarinoihin ja laita suosikkisi jakoon.

Yhteiskunnallista yritystoimintaa selvittävä tutkimushanke hyvässä vauhdissa

ARVOn alkuvuonna käynnistämä, yhteiskunnallisia yrityksiä käsittelevä tutkimushanke on päässyt hyvään vauhtiin. Vuoteen 2018 jatkuvassa hankkeessa kirkastetaan yhteiskunnallista yritystoimintaa monesta eri näkökulmasta. Tutkimus tuo valoa mm. siihen, millaisia innovaatioita yhteiskunnallisia ongelmia ratkovat yritykset tuottavat Suomeen sekä miten yhteiskunnalliset yritykset käytännössä siirtävät eettiset periaatteensa jokapäiväiseen työhönsä.

Tutkimusta vetää Soilikki Viljanen. Hän on kevään ja kesän aikana haastatellut lähes 60 yhteiskunnallisten yritysten työntekijää ja johtajaa sekä yritysten asiakkaita. Ensimmäisiä tuloksia hankkeesta on luvassa vuoden 2017 aikana.

Lue lisää, mistä hankkeesta on kysymys.

ARVO sai taas uusia jäseniä

Porukkaamme ovat liittyneet Uudenmaan vammaispalvelusäätiö ja Lakiston Palvelut Oy sekä kannatusjäseninä Novetos Oy ja Urheiluopistojen yhdistys ry.

Lue lisää

Paras lopputyö haussa - voittajalle 1000 euroa!

ARVO, FINSERN ja Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki etsivät jälleen vuoden parasta yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevää opinnäytetyötä. Parhaana palkittavalle on luvassa 1 000 euroa. Kilpailuun voi hakea mukaan 17.10. saakka.

Lue lisää

KUMPPANEIDEN JÄRJESTÄMÄT TAPAHTUMAT

Sitra: Vaikuttavuus yrityksen valttikorttina -tilaisuus

Kysyntä vaikuttavalle toiminnalle kasvaa. Onko yrityksesi valmis vastaamaan siihen? Miten liiketoiminnasta kehitetään mahdollisimman ennakoivaa, vaikuttavaa ja kauaskantoista? Miten tuloksellisen toiminnan lähtökohdat voidaan mallintaa ja onnistumista mitata?

Sitra kutsuu teemasta kiinnostuneet keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia näiden aiheiden ympärille keskiviikkona 31.8. klo 8.30 alkaen. Alustajina toimivat Sitran ja julkisen hankinnan asiantuntijat. Kommenttipuheenvuoron kuulemme Suomen Yrittäjiltä.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

KOULUTUKSET

Vaikuttavuusliiketoiminnan mallintamistyöpaja

30.8. klo 8.30–16, Sitra, Itämerentori 2

Miten vaikuttavuutta saadaan aikaan liiketoiminnan avulla? Millä logiikalla toimintasi saa aikaan tavoitellut vaikutukset? Kuinka kehität jatkuvasti omaa vaikuttavuuttasi, ja kuinka viestit siitä? Tähän koulutukseen ehtii ilmoittautua vielä tänään perjantaina 19.8.

Lue lisää ja ilmoittaudu

Liity jäseneksi

JÄSENENÄMME SAAT

Liity jäseneksi
Lue lisää Arvo-liitosta
Facebook
Twitter
Sähköposti
© 2016 Arvo-liitto ry, Oikeudet muutoksiin pidätetään. Tämä sähköposti lähetettiin osoitteeseen <<Sähköposti>>



 
Jos et halua vastaanottaa viestejä,
peruuta uutiskirjeen tilaus tästä.

Muuta tilauksen asetuksia tästä

Tilaa uutiskirje tästä

Email Marketing Powered by MailChimp