Copy
Facebook
Twitter
Website
Uutiskirje huhtikuu 2016
Naisten voimaannuttaminen parantaisi globaalia kansantaloutta neljänneksellä
Meillä Naisjärjestöjen Keskusliitosta oli ilo osallistua vaikuttavaan ja ajankohtaiseen YK:n naisten asema -toimikunnan (CSW) istuntoon ja sessioihin osana Suomen virallista delegaatiota maaliskuussa New Yorkissa. Pääteemana oli YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden, Agenda 2030:n, avulla mahdollisuus saavuttaa sukupuolten tasa-arvo sekä vahvistaa tyttöjen ja naisten oikeuksia valtavirtaistettuna kaikkeen yhteiskunnalliseen kehitykseen. On huomattava, että nämä kestävän kehityksen tavoitteet koskevat kaikkia maita, myös Suomea.
 
Kun välillä istuin Suomen lipun takana pääsalissa kuuntelemassa maiden raportointeja päällimmäisenä ajatuksena oli, että meillä on paljon tekemistä sukupuolten tasa-arvon edistämisessä, jos haluamme pysyä kansainvälisessä kehityksessä mukana. On tärkeää, että myös Suomessa tulevassa kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisessa otetaan myös tasa-arvon edistäminen vakavasti. Niin paljon toimia tehdään ympäri maailmaa. Erityisesti naisten taloudellinen voimaantuminen, naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen, naisten ja tyttöjen suuri määrä turvapaikanhakijoina ja pakolaisina ja heidän ihmisoikeuksiensa suojeleminen, naisiin kohdistuva vihapuhe ja sen syyt, naisten osallistuminen rauhanturvaprosesseihin sekä seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet olivat CSW:ssä esillä.
 
Sessioissa keskusteltiin poliittisista, rakenteellisista ja taloudellisista mahdollisuuksista kehittää naisten asemaa. Koskettavaa oli kuulla tyttöjen ja naisten, erityisesti kodeistaan paenneiden, tarinoita ympäri maailmaa. On mielestäni tärkeää ymmärtää naisten arkea ja ongelmia laajasti. Meidän tulee kantaa huolta ja vaikuttaa naisten ja tyttöjen hyvinvointiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Tilannetta tulee seurata ja löytää oikeita yhteisiä toimia. Tulee muistaa, että naisten talouden kehittäminen auttaa koko yhteiskuntia ja meidän kaikkien hyvinvointia.
 
Järjestimme yhteistyössä muiden naisjärjestöjen kanssa Helvi Sipilä -seminaarin virallisena oheistapahtumana täydelle salille teemalla Women at the Heart of Peace Processes. ”Vaikka Helvi Sipilä oli kooltaan pieni nainen, hän vei paljon tilaa. Helvi Sipilä on opettanut meitä ottamaan tilamme. Naisten tulee näkyä ja puhua naisille tärkeistä asioista. Helvi Sipilä haluaisi, että vaikutamme ja puhumme naisten turvallisuudesta ja rauhasta”, sanoi Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet seminaarin avauspuheenvuorossaan.
 
Suomen naiset olivat Helvi Sipilän oppien mukaisesti vahvasti esillä CSW:ssä. Tasa-arvon suurlähettiläämme Anne Lammila, Euroopan komission tasa-arvoyksikön johtaja Salla Saastamoinen ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusasioiden johtaja Marja Ruotanen urakoivat eri sessioissa ja neuvotteluissa. Oli myös tärkeää, että ulkoministeriö ja sosiaali-ja terveysministeriö järjestivät kohtaamisia ja keskusteluita suomalaisten naisjärjestöjen kanssa.
 
Kokoonnumme 28.4. Naisen nakerrettu euro –seminaariin keskustelemaan naisten taloudesta, työelämästä ja epätasa-arvosta. Mukana on suuri joukko Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenjärjestöjä ja työmarkkinajärjestöjen edustajia keskustelemassa tulevasta. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille kumppanijärjestöillemme hyvästä yhteistyöstä tilaisuuden valmistelussa! Pahoitteluni, että Eurooppasalin paikat on jo valitettavasti ”loppuunmyyty”. Tilaisuutta voi seurata netistä ja osallistua keskusteluun Twitterissä tunnuksella #nakerrettueuro. Voit myös antaa näkemyksesi vastaamalla Nakerrettu euro -kyselyyn. Jatkamme seminaarin jälkeen järjestömme kevätkokouksella.
 
Pitkäaikainen järjestösihteerimme Sonja Tihveräinen siirtyy ansaitusti uusille urille. Haluan lämpimästi kiittää Sonjaa ammattitaitoisesta, osaavasta ja uutterasta työpanoksesta ja hienosta työtoveruudesta. Ja toivottaa tervetulleeksi joukkoomme järjestösihteeriksi valitun Anniina Vainion!
 
Keväisin ajatuksin, naisten ja kestävän kehityksen puolesta,
 
Terhi Heinilä
Pääsihteeri
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Lue lisää CSW-kokouksesta täältä
Naisen nakerrettu euro -seminaari ja NJKL:n kevätkokous

Naisen nakerrettu euro - talous, työelämä ja epätasa-arvo -seminaari järjestetään torstaina 28. huhtikuuta 2016 kello 13.00-16.00 Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Helsinki). Seminaarin yhteydessä pidetään Naisjärjestöjen Keskusliiton kevätkokous klo 16.30 alkaen.

Seminaarin järjestää Naisjärjestöjen Keskusliitto yhteistyössä YK-liitto ry:n, Eurooppanaiset ry:n, Naistoimittajat ry:n, Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry:n, Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry:n, Vammaisjärjestöjen naisverkoston sekä Zonta International Piiri 20 ry:n kanssa. Tilaisuutta tukee Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Seminaarissa kuullaan puheenvuoroja tasa-arvosta, työelämästä ja taloudesta alojen johtavilta asiantuntijoilta. Luvassa on kommenttipuheenvuoroja, paneelikeskustelua sekä kahdenkeskisiä debatteja. Kurkkaa tilaisuuden tarkempi ohjelma TÄÄLTÄ. Eurooppasali on esteetön tila.

Huomioithan, että seminaariin ja kevätkokoukseen ilmoittaudutaan erillisillä lomakkeilla seuraavista linkeistä.

*Toistaiseksi täynnä* Naisen nakerrettu euro - talous, työelämä ja epätasa-arvo -seminaari: ilmoittautuminen

NJKL:n kevätkokous: ilmoittautuminen

Tilaisuus striimataan, ja keskusteluun voi osallistua tilaisuuden aikana tai jo etukäteen Twitterissä aihetunnisteella ‪#nakerrettueuro‬. Nakerrettu euro -kyselyn löydät täältä.

NJKL:n uudet nettisivut julkaistu!

Oletko jo huomannut uudet sivumme? Raikkaan uuden ilmeen on suunnitellut ja toteuttanut graafikko Sonja Raunio. Teknisestä toteutuksesta on vastannut Synergia, Suuret kiitokset hyvästä yhteistyöstä!

Sivusto on tällä hetkellä näkyvissä vain suomeksi, mutta tulossa on myös ruotsin- ja englanninkieliset versiot. Palautetta ja kehitysideoita sivuista voi lähettää osoitteeseen toimisto (at) naisjarjestot.fi

100 tasa-arvotekoa 100-vuotiaalle Suomelle
100 tasa-arvotekoa -hanke käynnistyy toukokuussa 2016. Mikä on sinun tekosi?
Naiset näkyviin urheilussa!
European Women and Sport –konferenssi järjestettiin 8.-10.4.2016 Tukholmassa. Mukana olivat mm. Euroopan neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan urheilujärjestöt ENGSO ja Euroopan olympiakomitea EOC. Konferenssin avasivat EWS-puheenjohtaja Kristina Thurée, Ruotsin terveys- ja urheiluministeri Gabriel Wikström, Ruotsin urheilujärjestö RF:n puheenjohtaja Göran Eriksson, Euroopan neuvoston johtaja tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksissä Marja Ruotanen ja Euroopan komission urheilu- ja nuorisoyksikköjen johtaja António Silva Mendes. Mukana oli 150 osallistujaa lähes 40 maasta!

Lue EWS-raportti täältä!
NJKL:n järjestösihteeri vaihtuu 
Muutoksen tuulet puhaltavat Fredrikinkadulla, kun pitkäaikainen järjestösihteerimme Sonja Tihveräinen siirtyy keväällä uusiin haasteisiin. Sonjan upeaa työpanosta on juhlistettu NJKL:n toimistolla hallituksen sekä lähityötovereiden ja naisjärjestönaapureiden kesken. "Kokonaisvaltainen sitoutuminen, ammattitaitonen huippuosaaja, uuttera ahertaja, aina ystävällinen ja sosiaalinen, naisjärjestöjen tukipilari". Nämä sanat esiintyivät usein Sonjalle pidetyissä kollegoiden puheissa. Toivotamme vielä kerran onnea ja menestystä tulevalle tuplamaisterille ja upealle työtoverille!

NJKL:n järjestösihteerinä aloittaa 13.4. VTM Anniina Vainio. Lue Anniinan esittely alta.
Olen Anniina Vainio, 32-vuotias helsinkiläinen valtiotieteiden maisteri. Siirryn Naisjärjestöjen Keskusliittoon sosiaali- ja terveysministeriöstä, missä työskentelin tasa-arvopolitiikkaan ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen liittyvissä tehtävissä. Aikaisemmin olen työskennellyt muun muassa Helsingin yliopistolla pohjoismaisessa hyvinvointivaltiotutkimuksen huippuyksikössä.
 
Odotan innolla työskentelyä Naisjärjestöjen Keskusliitossa. On upeaa päästä osaksi pitkän historian omaavaa järjestöä ja työskentelemään kaikkien 59 upean jäsenjärjestön kanssa. Naisjärjestöjen työtä tarvitaan. Naisten aseman parantamiseksi ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi tehtävä työ on pitkäjänteistä ja jatkuvasti ajankohtaista, mutta erityisen tärkeää se on aikana, jolloin taloudellisilla päätöksillä rapautetaan tasa-arvon ja erityisesti naisten kannalta elintärkeitä rakenteita ja palveluita.

Vapaa-aikanani teen vapaaehtoistyötä naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämiseksi, lenkkeilen koirieni kanssa ja harjoittelen ukulelen soittamista.

Tavataan kevätkokouksessa!
Urheilun tasa-arvo puhututti YLE Puheella
Yle Puheella kuultiin maaliskuun lopulla koko illan ohjelmasta tasa-arvosta ja naisten urheilusta. Naisjärjestöjen Keskusliitto ja Suomen Voimisteluliitto olivat mukana keskustelemassa naisten urheilusta ja liikunnasta, päätöksenteosta, taloudesta, arvoista ja ongelmista. Suurkiitos tärkeän asian esiin nostamisesta Manu Myllyaho ja Yle Puhe! Vieraina lähetyksessä olivat Valon tasa-arvotyön asiantuntija Sari Kuosmanen, Voimisteluliiton puheenjohtaja Anne Martikainen, vasemmistoliiton kansanedustaja ja Työväen Urheiluliiton tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Kari Uotila sekä NJKL:n pääsihteeri Terhi Heinilä. Lähetys on kuunneltavissa täältä.
Aiheeseen liittyviä linkkejä
Jääkiekkomaalivahti Noora Räty: Naiskiekkoilijan euro on negatiivinen
Kuulantyöntäjä Vera Räsänen: Käytännössä olen ei-toivottu henkilö
Englanniksi: Stories from the field – women in sport: interview with Rikke Rønholt
Kuinka mitata sukupuolten tasa-arvoa?

Eduskunnan Kansalaisinfossa keskustellaan torstaina 21.4. sukupuolten tasa-arvon mittaamisesta ja Suomen tuloksista Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tuottamassa tasa-arvoindeksissä. Tilaisuuden tarkoituksena on luoda katsaus siihen, miten Suomi pärjää EU:n tasa-arvovertailuissa eri osa-alueilla. Tarkoitus myös pohtia sitä, mitä Suomessa tulisi tehdä viimeistenkin tasa-arvokuilujen kuromiseksi umpeen.  Tilaisuuden avaa tasa-arvoasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, ja paneelikeskustelussa mukana ovat muun muassa NJKL:n puheenjohtaja Eva Biaudet ja hallituksen jäsen Heli Järvinen. Keskusteluun voi osallistua somessa aihetunnisteella #tasaarvomittarit.

Tilaisuuden järjestää Tasa-arvotiedon keskus Minna (THL) yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön, Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE), työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan ja eduskunnan naisverkoston kanssa. 

Huom. Tilaan mahtuu vain noin 50 henkilöä (ei ennakkoilmoittautumista). Kannattaa siis tulla ajoissa paikalle!

Lisätietoa tilaisuuden Facebook-sivulta

Tasa-arvo EU-jäsenvaltioissa

Euroopan komissio julkisti maaliskuun alussa päivitetyn raportin naisten ja miesten tasa-arvosta EU:ssa ja jäsenvaltioissa. Raportissa esitetyt tulokset ovat osittain rohkaisevia, osittain huolestuttavia, tässä vain muutamia nostoja:

- Naisten työllisyysaste ylsi ennätyskorkealle 64,5 prosenttiin vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä. Miesten vastaava aste oli 75,6%.

- Naisten kaksoistaakka on edelleen arkipäivää EU:n jäsenmaissa. Vuonna 2015 naiset tekivät 3/4 kotitöistä ja 2/3 lasten hoivasta.

- Maahanmuuttajien työttömyys on kaksi kertaa kantaväestöä todennäköisempää, ja maahanmuuttajanaisilla on miehiä vähemmän mahdollisuuksia ja resursseja.

Lue koko raportti täältä.
Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlavuosi
"Miina Sillanpää, 4.6.1866 – 3.4.1952, näki oman elämänsä kautta sekä suomalaisen yhteiskunnan puutteen ja kurjuuden että vaurauden ja hyvinvoinnin parantumisen. Köyhän torpan tytöstä tuli lapsityöläinen, piika, palvelijatar ja palvelijattarien etujen ajaja, toimittaja, kansanedustaja, ministeri ja lopuksi vahva kansalaisvaikuttaja. "
 
Lue Ulla Nummisen "Miina Sillanpää - radikaali vai sillanrakentaja" kokonaan täältä.
Miina Sillanpää - Tahtoa, uskoa, uskallusta
Lyhytdokumentti kansalaisvaikuttajasta ja Suomen ensimmäisestä naisministeristä
Toimitilaa vuokrattavana
Naisten Kulttuuriyhdistyksellä on vuokrattavana 1.6. 2016 alkaen toimistohuoneita keskustassa hyvien liikenneyhteyksien varrella osoitteessa Fredrikinkatu 39 C 22, 00120 Helsinki. Tiloissa toimii Naisten Kulttuuriyhdistys ry:n lisäksi Naisjärjestöjen Keskusliitto ry.

Huoneet (2 kpl) ovat noin 27-28 neliötä ja sopimukseen kuuluu myös yhteisten tilojen käyttöoikeus. Yhteisiä tiloja ovat hyvin varustettu keittiö, neuvottelutila sekä ruokailutila (kuvat alla). Toimistomme sijaitsee keskeisellä paikalla, hyvien bussi- ja ratikkareittien varrella. Tervetuloa tutustumaan.
 
Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Jatta Bucht, Naisten Kulttuuriyhdistys ry
puh. 0400 817683 toimisto@naistenkulttuuriyhdistys.fi 
Kalevala Korun Roosa nauha -koruja saatavilla keväällä 2016

Kalevala Koru tuo myyntiin 18.4. alkaen uuden erän viime syksynä suuren suosion saaneita Roosa nauha –koruja. Hopeiset korvakorut ja riipus roosanvärisellä kivellä sopivat kevään lahjaksi äidille tai uudelle ylioppilaalle!

Korun hinnasta lahjoitetaan 5 euroa Roosa nauha -keräykseen.

Lisäksi
Seminaari: Ihmisoikeuksien suoja verkkoympäristössä
Ulkoasiainministeriö ja Freedom Online Coalition järjestävät maanantaina 2. toukokuuta klo 14-16 Finlandiatalolla seminaarin ihmisoikeuksien toteutumisesta verkkoympäristössä. Seminaari on UNESCOn Helsingissä 3.-4.5.2016 järjestämään Maailman lehdistön vapauden päivään (WPFD) liittyvä oheistapahtuma. Seminaari on englanninkielinen. Tapahtuman tarkemmat tiedot löytyvät oheisesta kutsusta. Seminaariin voi ilmoittautua 27. huhtikuuta mennessä täällä.
Naiskulttuuripäivät: Pinnallista syvemmältä

Tamyn kolmipäiväinen Naiskulttuuripäivät-tapahtuma pyörähtää käyntiin keskiviikkona 20.4. Naiskulttuuripäivät on feministinen asia- ja kulttuuritapahtuma, joka tarjoaa vaihtelevia, yllättäviä ja ajankohtaisia näkökulmia sukupuoleen ja sen tutkimukseen. Pinnallista syvemmällä-teema pureutuu muotiin, ulkonäköön ja identiteettiin. Keskustelua herättävät esimerkiksi muodin sukupuolinormit, fitnessbuumi, hijab catwalkilla ja yli- tai alipainon diskurssit yhteiskunnassa. Tapahtuma on avoin kaikille - ja pukukoodi vapaa. Sydämellisesti tervetuloa! Kaikki Tampereen yliopiston tilat ovat esteettömiä. Ks. lisätiedot
Tapahtuman tiedot Tampereen yliopiston sivuilta Naiskulttuuripäivien Facebook-sivu 

Monikulttuurinen nuoruus, sukupuoli ja neuvoteltu kontrolli - GENESO-hankkeen loppuseminaari
23.5.2016 klo 10:00 - 16:00 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki
GENESO (Generational negotiations, social control and gendered sexualities) -hankkeessa on tutkittu nuorten arkipäivässä käytäviä neuvotteluja sosiaalisista suhteista ja itsemääräämisoikeudesta. Kiinnostuksen keskiössä ovat olleet yhtäältä etnisyyden, sukupuolen ja seksuaalisuuden risteävät erot ja toisaalta sosiaalinen kontrolli. Hanke kyseenalaistaa monikulttuurisista nuorista esimerkiksi ”kunniaväkivallasta” käytyjen keskustelujen antamaa yksipuolista ja stereotyyppistä kuvaa.

Hankkeen loppuseminaari on ilmainen ja avoin kaikille teemoista kiinnostuneille. Erityisen lämpimästi toivotamme tervetulleiksi ammattilaiset, jotka työssään kohtaavat nuoria.  Ilmoittautumiset sähköisellä lomakkeella 16.5. mennessä.
Teatteriin NJKL-alennuksella
Valtimonteatteri haluaa tarjota Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenille tarjoushintaan runoilija Anja Erämajan kirjoittaman esikoisnäytelmän Ei mikään pikku juttu lippuja. Esityksen yhteydessä myös myynnissä Anjan tuore runokirja Ehkä liioittelen vähän.
 
Alennushintaisen lipun voi ostaa Tiketistä hintaan 16,50 € / lippu (norm. 21 €). Paikalle tullessa kysytään oikeus alennukseen, jonka saa mainitsemalla Naisjärjestöjen Keskusliiton jäsenyyden. 
Kalenteri
20.-24.04.2016 Naiskulttuuripäivät Tampereella
21.04.2016 Kuinka mitata sukupuolten tasa-arvoa?
24.04.2016 Suomen NNKY-liitto 120 vuotta
28.04.2016 Naisen nakerrettu euro -seminaari ja NJKL:n kevätkokous
02.05.2016 Ihmisoikeuksien suoja verkkoympäristössä -seminaari
23.05.2016 Nuorisotutkimusseuran Geneso-hankkeen loppuseminaari
NJKL:n uutiskirjeen kevään 2016 aikataulu 
Jäsenjärjestöt ja yhteistyökumppanit, lähettäkää meille uutisia, artikkeleita tai ilmoituksia seuraavaan uutiskirjeeseen osoitteella toimisto@naisjarjestot.fi!
 
             julkaistaan                                     aineistot         
             
4.          13.5.                                                 6.5.

Copyright © 2016 NJKL 



Tavoitat meidät osoitteesta:
Naisjärjestöjen Keskusliitto
• Fredrikinkatu 39 C 22, 00120 Helsinki • 

toimisto@naisjärjestot.fi

unsubscribe from this list    update subscription preferences 

 






This email was sent to <<Email Address>>
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry · Fredrikinkatu 39 C 22 · Helsinki 00120 · Finland

Email Marketing Powered by MailChimp