Copy
Tyrsky-Konsultoinnin uutiskirje joulukuu 2015
Klikkaa tästä uutiskirjeen nettiselainversioon
Tyrsky toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Mitä Pariisi merkitsee yrityksille?

 
Ratkaiseva ilmastokokous päättyi juuri Pariisissa. Lopputulos on otettu voittopuolisesti kiitellen vastaan yli rajojen – Kiinasta Yhdysvaltoihin ja Elinkeinoelämän keskusliitosta Greenpeaceen.
 
Pariisissa käytännössä kaikki maailman maat sitoutuivat ensimmäistä kertaa rajoittamaan omia päästöjään. Mikään maa ei voi enää jatkaa päästöjen tupruttelua entiseen malliin toisten toimettomuuteen vedoten.Uusi sopimus velvoittaa maat arvioimaan ja tarvittaessa tarkistamaan päästötavoitteitaan säännöllisesti, ensimmäisen kerran jo vuonna 2018. Pariisin päätös toteaa yksiselitteisesti, että maiden nykyiset sitoumukset eivät ole riittäviä.
 
Sopimus myös velvoittaa leikkaamaan maailman päästöt pitkällä aikavälillä nettona nollaan. Aikataulu on vielä jätetty auki, mutta suunta on nyt selvä. Fossiilisilla polttoaineilla ei ole pitkällä aikavälillä kummoistakaan tulevaisuutta.
 

Mitä uusi sopimus sitten merkitsee yrityksille? Vaikka montaa yötä en ole vielä ehtinyt nukkua Pariisista palaamisen jälkeen, muutaman johtopäätöksen uskaltaa silti vetää.
 
Ensinnäkin ilmastotalkoot laajenevat. Kun yhä useammat maat rajoittavat päästöjään, se merkitsee kasvavaa kysyntää vähäpäästöisille ratkaisuille.
 
Toiseksi tavoitteet voivat tiukentua. Kaikkien maiden – mukaan lukien EU:n ja joukossa myös Suomen – täytyy nyt arvioida, pitääkö niiden vahvistaa aiempia päästösitoumuksiaan.
 
Kolmanneksi ohjaus voimistuu. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää fossiilitukiaisten karsimisen, päästökaupan vahvistamisen ja vero-ohjauksen lisäämisen kaltaisia toimia.
 
Viimeisenä – mutta ei vähäisimpänä – valtiot lähettivät markkinoille vahvan viestin. Maailman tulevaisuus on nollapäästöinen.
 
Viisaat yritykset varautuvat vääjäämättömään murrokseen ennalta.
 
Oras Tynkkynen
Tyrskyn hallituksen puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi

 

Tyrsky tukemassa Cityconin ilmastotyötä


Tyrsky pääsi lanseeraamaan uuden yrityksille suunnatun ilmastoasiantuntijapakettinsa syksyn aikana Citycon Oyj:n kanssa. Citycon omistaa ja ylläpitää kauppakeskuksia Pohjoismaissa ja Baltiassa. Citycon on tehnyt määrätietoista työtä mm. kasvihuonekaasupäästöjensä laskennassa ja energiatehokkuuden parantamiseksi jo vuosia. Tyrsky arvioi systemaattisesti Cityconin nykyistä ilmastotyötä ja teki kehittämisehdotuksia eri osa-alueisiin. Cityconin vastuullisuusasioista vastaava Johanna Kivelä kuvaa palvelumme hyötyjä seuraavasti: “Tyrskyn asiantunteva palvelu auttoi meitä askeleen eteenpäin ilmastotyössämme.”
 

Kiinnostuitko?

Tarjoamme modulaarisen paketin, joka voidaan räätälöidä juuri teidän tarpeisiinne sopivaksi. Kysy lisää Tyrskyn ilmastoasiantuntijapalveluista:

Tutkimusjohtaja Kati Berninger +358 40 879 8713

Toimitusjohtaja Pirkko Kasanen, +358 400 413 008 

Sähköpostit ovat muotoa: 
etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi

Kestävät kulkutavat haastavat harrastuskuljetusrumban

Tyrskyn Joukkovoimalla harrastuksiin –hankkeessa tarkastellaan lasten harrastusmatkojen kulkutapoja kahdella helsinkiläisillä asuinalueella, Pakilassa ja Viikissä.

Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti ympäristön kannalta kestävät kulkutavat, kuten kävely, pyöräily ja joukkoliikenne, sekä erilaiset kimppakulkemiset, joissa joukko lapsia kulkee harrastuksiin yhdessä, joko henkilöautolla tai käyttäen kestäviä kulkutapoja. Kohdealueiden perheet kutsuttiin mukaan hankkeeseen kokeilemaan joukkoliikennettä ja pyöräilyä, sekä kehittämään uusia tapoja kulkea harrastuksiin porukalla.
Lasten harrastusmatkat taittuvat kohdealueilla tehdyn kyselyn mukaan tyypillisimmin henkilöautolla. Korkeintaan kilometrin päässä sijaitsevaan harrastuspaikkaan kuljettiin pääasiassa kävellen, mutta tätä pidemmillä matkoilla suosituin kulkutapa oli henkilöauto.
 
Asuinalueilla pidetyissä työpajoissa kehiteltiin vaihtoehtoja yksityisautoilulle. Perheet kartoittivat HSL:n Reittiopas-palvelun avulla joukkoliikennereittejä harrastuspaikoille, visioivat harrastusbussilinjoja, jotka tarjoaisivat turvallisen ja vaihdottoman reitin merkittäville harrastuspaikoille sekä pohtivat kimppakyytien kehittämismahdollisuuksia. Voisivatko urheiluseurat tukea harrastajia löytämään kestävät kulkutavat? Millä edellytyksillä autottomat perheet voisivat osallistua kyytirinkeihin? Entä millainen mobiilisovellus tarvittaisiin, jotta kimppakyytien ja "porukalla pyörällä treeneihin" -kokeilujen koordinointi olisi helppoa? Näistä kysymyksistä poikineet ideat kerätään yhteen hankkeen raportissa, joka ilmestyy alkuvuodesta 2016 HSL:n julkaisusarjassa.
 
Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat HSL ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Hanketta rahoittaa Liikennevirasto. Hanketta voi seurata sen Facebook-sivuilta.

Lisätietoja hankkeesta:
Tutkija Sanna Ahonen, 040 740 8571
etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi

Tyrskyssä tapahtuu juuri nyt

Kirja systeemisen muutoksen aikaansaamisesta

 
Tyrskyn tutkimusjohtaja Kati Berninger sai Nesslingin säätiöltä vuodelle 2016 apurahan kirjahankkeelle ”Miten saadaan aikaan systeeminen muutos?”. Kirjan toimituskuntaan kuuluvat Aalto-yliopiston professorit Raimo Lovio ja Armi Temmes ja mukana on joukko muitakin alan parhaita suomalaisia tutkijoita sekä käytännön toimijoita. Kirjasta tulee suomenkielinen yleistajuinen ja kiinnostava teos kestävän yhteiskunnan rakentamisesta eli siitä, miten uusien toimintatapojen ja toimialojen syntymistä sekä systeemistä muutosta voidaan parhaiten tukea kansainvälisen nykynäkemyksen mukaan. Teemoina ovat ilmastonmuutoksen torjuminen ja ravinteiden kierrätys. Kirjassa esitellään aiheeseen liittyviä teorioita, suomalaisia esimerkkejä teorioiden soveltamisesta eri aloilla ja lopuksi teorioiden soveltaminen viedään askelta pidemmälle kirjoittamalla selkeitä ohjeita siitä, miten muutoksen rakentajan kannattaa toimia.
Tyrsky-Konsultointi on vuonna 2014 perustettu ilmasto- ja kestävyysalan asiantuntijapalveluita tarjoava yritys. Tuotamme asiantuntevasti tarvitsemanne selvitykset, koulutukset, työpajat ja kehittämishankkeet.
 
Ota yhteyttä:
Toimitusjohtaja Pirkko Kasanen, +358 400 413 008, etunimi.sukunimi@tyrskyconsulting.fi
Copyright © Tyrsky-Konsultointi Oy
Tämä uutiskirje on lähetetty Tyrskyn asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. 

Tyrsky-Konsultointi Oy
Y-tunnus: 2602934-6
Arkadiankatu 33 A 21,
00100 Helsinki
 
Tilaa uutiskirje